Päätetyöskentely

päätetyöskentely,-yrittäjäpaate

Taiteilijat joutuvat yhä enemmän käyttämään työssään tietokonetta. Apurahojen anominen ja käyttöselvitykset, materiaalien tilaukset, veroilmoitukset jne. voidaan tänä päivänä tehdä digitaalisesti. Myös itse taiteellinen työskentely; töiden suunnittelu, valokuvien käsittely jne. on siirtynyt osalla taiteilijoista tietokoneella tehtäväksi. Tästä on seurannut aivan uusia terveydellisiä ongelmia.

Tietokoneen ääressä istuminen samassa asennossa pitkiä aikoja, voi johtaa työperäisiin sairauksiin kuten silmien ärsytys, päänsärky, väsymys, pahoinvointi, iho-oireet, hartia ja niskakivut sekä työkykyä heikentäviin toistuviin rasitusvammoihin.

  • Työasennon pitäisi olla luonteva, jolloin istutaan lähellä näppäintasoa työtuolin perällä, käsivarret tuettuina ja jalat tukevasti alustalla. Selkä ei saa olla kiertyneenä ja hartiat pidetään rentoina eli vältetään liian voimallista näppäinten käyttöä.
  • On tärkeää pitää säännöllisesti taukoja esim. silmien rasituksen sekä hartia jännityksen helpottamiseksi.
  • Verryttele ja liiku taukojen aikana monipuolisesti. Myös usein tapahtuvat hyvin lyhyet tauot, joissa katse siirretään pois näytöstä, helpottavat esim. silmien rasittumista ym.
  • Päätetyöskentelyssä työtilan suunnittelu on myös tärkeää. Näytön paikka on valittava huolellisesti, niin ettei väärältä suunnalta tuleva valo heikennä kuvan laatua.
  • Myös työpöydän korkeus, näppäimistön ja hiiren paikka, sekä istuimen säädettävyys on tärkeää. näyttöä pidetään yleensä liian korkealla suhteessa näppäimistöön.
  • Myös mahdollisuus käsivarren ja ranteen tukemiseen voi tuoda apua.

Työterveyslaitoksen sivuilta saat lisätietoa:

Kognitiivinen ergonomia

Sivun alkuun